Sajakorpi Oy – innovaatioyritys arvostaa sitoutuneita kumppaneita

Sajakorpi Oy on innovaatiojohtaja teknisten harjojen valmistuksessa ihan maailmanlaajuisestikin katsottuna. Tuotekehitys on ollut aina vuonna 1945 perustetun yrityksen johtava toiminta-ajatus ja kilpailuvaltti. Erilaisiin teollisuuden ja kunnossapidon käyttötarkoituksiin kehitetyt, teknisiltä ominaisuuksiltaan ylivertaiset harjat ovat avanneet ovet myös kansainvälisille markkinoille.

Pienestä pensseleitä valmistavasta yrityksestä on reilun 70 vuoden aikana kasvanut Sajas Group -konserni, jonka yhtiöt valmistavat teknisiä harjoja kunnossapitoon, teollisuudelle ja moniin erikoistuneisiin käyttökohteisiin, esimerkiksi teollisuuden prosesseihin, öljyntorjuntaan, maatalouteen, kalanviljelyyn ja maankäsittelyyn. Lakaisukoneiden harjat kattavat laajan valikoiman erikoistuotteita katujen, pihojen, rautateiden ja lentokenttien kunnossapitoon.

Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana yritys on tähdännyt tosissaan kansainvälisille markkinoille. Tämä päivänä vientiä on jo yli 40 maahan ja omat tuotantolaitokset nousseet myös Viroon ja Saksaan.

Aku-Paulus Sajakorpi

Vahvasti tuotekehitykseen panostava yritys tarvitsee myös omaa teknistä osaamistaan täydentäviä kumppaneita. Sajakorpi Oy:llä kumppanien valintakriteerit heijastavat hyvin pitkälle perheyrityksen omaa kulttuuria, toimintatapaa ja arvoja.

­– Vakiintuneisuus ja pitkä historia kertovat meille, että kumppaniyritys toimii terveellä pohjalla. Siitä syntyy luotettava perusta ja mahdollisuus vuosien mittaiselle, kasvavalle ja kehittyvälle yhteistyölle, kertoo teknisiä harjoja valmistavan Sajakorpi Oy:n toimitusjohtaja Aku-Paulus Sajakorpi.

Sajakorvella arvostetaan korkealle asiakkaansa infrastruktuuriin, toimintatapoihin, teknologioihin ja tuotevaatimuksiin perehtyneitä kumppaniyrityksiä.

– Kumppanuuteen vahvasti sitoutuneet yritykset pysyvät tarjoamaan uusia, omaan teknologiaamme merkittävää lisäarvoa tuovia ratkaisuja.

– Nostaisin tärkeäksi myös henkilöityneen yhteistyön tärkeyden. Yritys, jossa esimerkiksi omistaja on mukana toiminnassa ja pitkäaikaiset työntekijät tuttuja, voi tarjota meille sitoutunutta ja juuri omiin tarpeisiimme kehittynyttä asiantuntemusta, jatkaa Sajakorpi.

Tuotantolaitteiden valmistuksen kumppanina TH-Tools Oy.

Yksi Sajakorpi Oy:n kumppaneista on TH-Tools Oy, joka suunnittelee ja valmistaa heille tuotantolaitteiden osia ja työkaluja. TH-Toolsin valmistustekniikat sekä materiaalien ja mekaniikan asiantuntemus ovat sopiva yhdistelmä harjavalmistajan tarpeisiin.

– TH-Tools on alan terävintä kärkeä osaamisessa ja tuotantokalustonsa monipuolisuudessa.

Meille TH-Tools on aito innovaatiokumppani, joka täydentää omaa tietotaitoamme. Yhteistyö omien suunnittelijoidemme kanssa toimii saumattomasti.

Kuten monilla pikkupojilla, myös Aku-Paulus Sajakorvella yksi lapsuuden unelma-ammateista oli lakaisukoneen kuljettaja. Ja aika lähelle hän on sitä päässytkin. Pienestä pitäen harjoja valmistavan yrityksen erilaisissa aputehtävissä toimineelle Sajakorvelle työura perheyrityksessä oli selkeä ratkaisu. Nyt kolmannen polven edustajana hän johtaa yhtiötä uusien innovaatioiden ja kansainvälisten markkinoiden valloituksen jatkajana. Lakaisukonetta hän ei ohjaa, mutta antaa harjojen kautta oman panoksensa puhtaanapidon parhaaseen tulokseen.